sunnuntai 19. elokuuta 2012

I get this high without taking a pill

Juoksin tänään puolimaratonohjelman viimeisen pitkän lenkin ennen kilpailupäivää. Toivoin etukäteen saavani onnistuneen suorituksen, kun edelliset pitkät lenkit ovat tosiaan menneet joko kärsien energianpuutteesta, kuumuudesta tai liiallisesta syömisestä. Pidinkin koko päivän huolta, että syön hyvin ja kohtuudella. Lenkkiä edelsi pienoinen työrupeama ja vähän pelkäsin kuluttiko se liikaa energiaa, mutta onneksi rasitus kohdistui yläkroppaan eikä jalkoihin.

Aluksi ajattelin, että juoksen ohjelman mukaisesti 2 tunnin lenkin, mutta jo alkumatkalla alkoi tuntua, että jos jaksan, niin juoksen muutaman kilometrin lisälenkin. Aloitin lenkin kohtuurauhallisella vauhdilla, ja ensimmäisten 30 minuutin keskivauhti olikin 7:23min/km. Kiristin sitten hieman vauhtia, ihan pikkuisen vain ja juoksin 7:10min/km vauhdilla loppumatkan. Tunnin kohdalla energiageeli ja aina välillä joko urheilujuomaa tai vettä. Kävelin taas pari ylämäkeä, mutta yhteensä ehkä kaksi minuuttia koko lenkin ajalla. ;)

Kotiristeyksen kohdalla oli vielä voimia jäljellä, ja päätin tehdä pikkulisälenkin. Tosin kahden tunnin pykälän ylitettyäni mahassa alkoi tuntua, että siellä voisi olla jotain muutakin kuin urheilujuomaa. Tunne tosin meni onneksi äkkiä ohi. Hyvin jaksoin juosta viimeisetkin kilometrit reippaalla tahdilla, ja niiden vauhti olikin sitten vähän kaikenlaista 7:00-7:15 väliltä. Keskivauhdiksi koko lenkille tuli 7:12min/km. Jaksoin ottaa viimeisellä kilometrillä loppukirinkin! Yhteensä lenkillä oli mittaa 2h16min ja matkaa 18,82 kilometriä, eli taas pisin lenkki ikinä!

Onnistunut lenkki tuli hyvään saumaan, nyt tiedän, että todellakin voin päästä maaliin puolimaratonilla, eikä viimeisiä metrejä taida tarvita ryömiä, sillä varaa jäi vielä vähäsen. Puolimaratonilla voin sitten ottaa kaiken irti. :) Vauhdinjakoa täytyy vielä miettiä, pelkään lähteväni liian lujaa ja väsyväni puoliväliin. Täytyy vain osata katsella omasta sykemittarista vauhtia, eikä edellämenijästä!

Nyt alkaa sitten viimeisen kahden viikon valmistautuminen, pitkiä lenkkejä ei enää ole. Vähän jo jännittää. Entäs jos eksyn reitiltä? Otanko omat urheilujuomat mukaan, entäs energiageelin? Mistä tiedän etukäteen missä vaatteissa haluan juosta? Kuten näkyy, kokeneemmilta konkareilta voisin ottaa mielelläni vinkkejä vastaan. :)

Taidan juosta vanhoilla kengillä, mutta sen jälkeen on niiden aika siirtyä eläkkeelle. Uusista en kyllä tiedä ovatko hyvät. Saavat vielä hetken armonaikaa, mutta jos ei ala fiilis parantua, niin yritän myydä ne ja ostaa tilalle noiden vanhojen kenkien päivitetyn version pykälää suurempana. Ovat kokoa 41,5 ja etuvarpaan kärki hinkkaa kengän kärkeen. Uudet ovat kokoa 42, ja niissä ei moista tapahdu.


13 kommenttia:

  1. Sulla on noin pitkiä lenkkejä alla, joten ei se puolimaraton ole mikään sen kummoisempi juttu! Tee kaikki siihen nähden niinkuin tekisit normaalillakin pitkällä lenkillä. Tankkaa vähän energiajuomaa ennen juoksua jo, ja pari edellistä päivää voi syödä vähän enemmän hiilareita. Sulla on hyvä pohja juoksemiselle, joten anna mennä vaistojesi mukaan! Jätä sykemittari kotiin, ja nauti juoksusta! Kyllä sen oikean tahdin huomaa, ja aina voi hidastaa/nostaa tahtia, jos siltä tuntuu!

    Itse juoksin oman ekan puolikkaani niin, että pisin lenkki oli 15km ennen sitä. Menin vaistoilla, ja numerolappu rinnassa jaksoi myös vikat 6 "tuntematonta" kilometriä sisulla! Tulos oli silloin erinomainen, ja nyt 1,5 vuotta myöhemmin olen osallistumassa 5 viikon päästä toiselle maratonilleni!

    Paljon tsemppiä juoksuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. :) Taidan kuitenkin ottaa sen mittarin mukaan, en tokikaan nenä siinä kiinni juokse, jos vain vähän vilkuilisi onko vauhti yhtään sitä mitä pitää. Minulla kun on tapana herkästi lähteä joko ihan liian lujaa tai ihan liian hitaasti liikenteeseen. Kun oikea tahti löytyy, voi sykemittarin unohtaa (paitsi ajan tai kilometrien tarkistamiseen).

      Onnea sinulle maratonille! :)

      Poista
  2. Pärjäät puolimaratonilla ihan loistavasti! Reitiltä ei voi eksyä ja siellä on huoltopisteitä vähän väliä. Viime vuonna niitä oli muistaakseni kolmen kilometrin välein, ja niissä oli tarjolla vettä, mehua, urheilujuomaa, suolakurkkuja ja banaaneja. Omat juomat voi toki ottaa mukaan.

    Iik, kohta on H-hetki. Jänskättää teidän kaikkien puolesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja juokset oman fiiliksen mukaan, niin hyvä tulee! :)

      Poista
    2. Muakin alkaa pikkuhiljaa jännättää, mutta kivaa nähdä taas! En tiedä mistä olen tuon reitiltä eksymisen keksinyt, kai ajatuksesta, että jään muista paljon jälkeen ja sitten yksikseni eksyn. :D

      Poista
    3. Siellä kierretään n. 10 kilsan kiekkaa, eli joka tapauksessa tulet maaliin ennen osaa täysmaratonin juoksijoita, joten ei huolta. :)

      Poista
  3. Huh huh!
    Hienosti sä tuut pärjäämään ja me tullaan kiljumaan sulle tsemppejä (paitsi ei tulla jos ahdistaa ;D ).
    Sit sä voit neuvoa konkarina mua kunhan pääsen tuohon samaan pisteeseen!

    VastaaPoista
  4. Kuten Q kertoi, puolikas on kahtena kympin lenkkinä, maraton neljänä, eli yksin ei tarvitse juosta. Ja noihin tapahtumiin osallistuu monentasoisia juoksijoita. Lisäksi reitti on niin hyvin merkitty, että eksymisen vaaraa ei ole. Suurimmassa osassa risteyksissä on liikenteenohjaus, eli ihan ihmisiäkin. :)

    Huoltopisteitä on niin tiheää, että omia urheilujuomia ei välttämättä tarvitse kantaa mukana. Tosin jotkut tekevät niin. Järjestäjät toimittavat halutessasi omat juomapullosi huoltopisteille. Muutaman geelin olen yleensä ottanut juoksuhousujen taskuun. Koen, että ne sopivat minulle hyvin lisäenergiaksi.

    Hyvin sisäänajetut kengät jalkaan ehdottomasti, mutta vaatteet... ne tuottavat minullekin yleensä eniten päänvaivaa. Yleensä otan kisapaikalle mukaan riittävästi vaihtoehtoja, joita voin sitten stressatessa sovittaa. Yleensä yritän laittaa liikaa päälle, mutta pitää vain malttaa miettiä, että juostessa tulee kuitenkin lämmin. Stressataan tätä sitten sunnuntaina yhdessä! :)

    Nyt olet tehnyt kaiken voitavasi juoksun suhteen. Luota vain siihen. Pieni jännitys kuuluukin asiaan. Muutenhan puolikas ei eroaisi mitenkään normaalista pitkästä lenkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vaatetta on helpompi ottaa pois kuin lisätä kesken juoksun. :) kiitos neuvoista, taidankin tehdä niin, että otan mukaan vain ne geelit ja juon tarjottuja juomia.

      Poista
  5. Hui että, näitä lukiessa alkoi omakin jännitys nousta. Pian katsotaan, miten jaksamme ja millaiseen hurmokseen kannustajat meidät siivittävät! :)

    Sovitaanko, että silloin on puolipilvinen sateeton sää! ;)

    Mukavaa, rentoa mieltä ja pirteitä lenkkisäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se olisi unelmasää! Uskon, että me pääsemme molemmat maaliin, ja voitamme itsemme! Iloista lenkkimieltä sinullekin :)

      Poista
  6. Upeata!! 1/2 maraton menee taatusti hyvin!

    VastaaPoista