sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mennyttä ja tulevaa

Tämä viikko on ollut vähän "huonompi" kuin aikaisemmat. Lainausmerkit siksi, että oikeastaanhan viikko ei ole ollut surkea, ainoastaan loppuviikon tapahtumat toivat vähän pahaa mieltä. Juoksutapahtuma tosiaan jäi väliin silmän takia. Silmä on nyt jo parempi, eikä ole oikeastaan kipeä ollenkaan. Uskon kuitenkin (tai haluan uskoa), että lepo oli parempi ratkaisu kuin itsestään kaiken irti ottaminen.

Huonoa mieltä helpottaakseni selailin juoksija-lehden kalenteria ja löysinkin toisen, korvaavan tapahtuman. Kolmen viikon päästä lähiseudulla järjestetään maraton, jonka kyljessä juostaan myös puoli- ja varttimaraton. Ajattelin osallistua tuolle varttimaratonille, eli 10,5 kilometrin juoksuun. Toivottavasti silloin on kaikki kunnossa ja pääsen osallistumaan.

Koska alkuviikko oli kiireinen ja loppuviikko "sairaslomaa", jäi juoksuohjelman noudattamien vähän vähälle, joten ajattelin uusia viikon 5 ensi viikolla. Minullahan on vielä varaa uusia useampikin viikko, kun aloitin juoksuohjelman aikaisemmin kuin vain 12 viikkoa ennen puolimaratonia.  Tällä viikolla minun myös piti aloittaa punnerrusohjelma, mutta maanantaina en jaksanut. Tiistaina unohdin. Samoin keskiviikkona. Ja siis ihan todella, unohdin! Torstaina en enää viitsinyt aloittaa, kun ei olisi enää ehtinyt välipäiviä pitää, ja haluan suorittaa tämän tasaviikoin. Täytyy varmaan huomiselle laittaa puhelimeen muistutus, että punnerra!

Eli, ensi viikon suunnitelma olisi tälläinen:
ma: juoksu
ti:
ke: pyöräily + kahvakuula
to: kävely
pe: juoksu
la: pyöräily?
su: vp/kävely

3 kommenttia:

  1. ps. Jyväskylässä on myös juoksutapahtuma, missä juostaan lyhyempi matka (tosin taitaa olla jotain 12,5km?) ja jossain muuallakin oli...hmm...

    Onneksi silmä on jo parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että silmä on jo parempi ja että löysit uuden juoksutapahtuman mihin voit mennä juoksemaan. Tsemppiä!

      Poista
  2. Harmi että tämänkertainen juoksutapahtuma jäi välistä, mutta onneksi silmä on parempana :) Ja korvaava juoksukin häämöttää :) Itse haluaiain myös aloittaa sekä juoksukoulun että punnerrusohjelman, mutta selkä on vieläkin pahana parin viikon takaisesta kahvakuulailusta, joten en uskalla :( Ehkä se tästä ja pääsen sitten "terveempänä" aloittamaan molemmat :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista