keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Arvontalaulu soi!

Viikon päästä, 4.7 on blogini syntymäpäivä. Ei puhuta niistä aikaisemmista teksteistä, tämän projektin alku oli tuolloin. Sen kunniaksi päätin järjestää teille, rakkaille lukijoille arpajaiset! Mietin kauan, että mitä laitan palkinnoksi. Jotain, mistä itsekin olen saanut paljon iloa ja hyötyä. Jotain, josta on iloa pidemmäksi aikaa. Jotain, joka ei ole kertakäyttötavaraa. Niinpä sitten keksin!

Minä olen aina pitänyt kirjoista. Usein etsin tietoa kirjastosta, tietokirjojen ääreltä. Näin myös tämän projektin aikana. Liikunta-aiheisten kirjojen hylly kirjastossa on kuulunut vakiokohteisiini kirjastokierroksella. Kaksi kirjaa ovat ilahduttaneet minua yli kaiken. Voittaja saa valita kumman haluaa, kummasta kokee olevan itselleen enemmän iloa, hyötyä tai haastetta.

Vaihtoehto 1 on Kirsi Valastin Naisen juoksukirja. 


Pitkän linjan kestävyysjuoksijan opas tsemppaa vauhtia lenkkipoluille.

Juokseminen on helppo ja nopea tapa pysyä kunnossa, ja tämän kirjan opeilla siitä tulee nautinto. Oppaassa huomioidaan naisten treeniin kuuluvat erityispiirteet ja käydään läpi harjoittelun eri osa-alueet tekniikasta ja varusteista rasitusvammoihin.

Juoksutietouden lisäksi mukana on ohjeita kehonhallinnan ja lihaskunnon kohentamiseen pilateksen ja kuntosalitreenin avulla. Runsaasti kuvitettu kirja sisältää neljä harjoitusohjelmaa erilaisille naisjuoksijoille. Alan kotimainen perusteos sopii niin kuntoliikkujille kuin kilpailuihin treenaajille.

Vaihtoehto 2 on Tuomo Kilpeläisen Kahvakuulakoulu.


 Kahvakuulamies Tuomo Kilpeläisen Kahvakuulakoulu on käytännöllinen opas kahvakuulaharjoitteluun. Sen selkeiden kuvallisten ohjeiden avulla opit kahvakuulan perusliikkeet turvallisella tavalla. Kirjan perusharjoitteista on koottu lukuisia eri tasoisia harjoituskokonaisuuksia, joilla toteutat omaa harjoitteluasi erittäin helposti ja tehokkaasti.
Uuden kirjan selkeä ja hauska ulkoasu innostaa treenaamaan ja oppimaan uutta!

Ja kuinka arvontaan osallistutaan? Se on yksinkertaista! Kommentoi tähän postaukseen kertomalla mistä haluaisit minun kirjoittavan seuraavaksi. Aihetoiveita siis otetaan vastaan. Saat myös kertoa mielipiteesi tästä blogista, niin risut kuin ruusutkin.

Tällä kertaa arvonta on vain teille lukijoilleni, eikä lisäarpoja tipu mainostamalla arvontaa tms. Jokaisella on siis yksi mahdollisuus osallistua ja voittaa. :)

Arvonta päättyy 4.7.2012 klo 21.00. Onnea matkaan jokaiselle! ;) 

17 kommenttia:

  1. Blogisi on ihanan raikas ja selkeä. Liikuntapostaukset on mun lemppareita, mutta myös erittäin mielelläni luen ruokavalioon liittyvä juttua. Ja ikiliikkujana tietenkin urheiluvaate/väline postaukse on myös kiinnostavia. Kaiken edellä mainitun lisäksi on mukava kuulla mitä sinne näytön toiselle puolelle kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeä hyvä blogi, tykkään!
      Nuo rehelliset pohdinnat ja oivallukset on ihan parhautta.
      Luen mielelläni kaikenlaisia kirjoituksiasi, joten aihetta on vaikea heittää.

      Poista
  2. Liikuntapostaukset ovat minunkin suosikkejani. Mielellään lukisinkin lisää erilaisista lajikokeiluista.

    VastaaPoista
  3. Liikunta- ja ravitsemuspostaukset on parhaita (:

    VastaaPoista
  4. Olen vasta viime päivinä käynyt joitain kertoja lukemassa blogiasi. Lasketaankohan minut lukijaksi? :) Koska oon innokas arvontoihin osallistuja, niin onhan mun ainakin yritettävä ;) Olen erityisesti lueskellut juttujasi, yllätys yllätys, pyöräilystä :) Ja niitä luen jatkossakin mielellään. Lisäksi minäkin olen kiinnostunut erilaisista lajikokeiluista.

    VastaaPoista
  5. Itsekin tykkään liikuntapostauksista. Mutta minua kiinnostaisi tietää mitä syöt ja miten esimerkiksi herkuttelet. :) Tykkään blogistasi hurjasta, koska sie oot niin aito ja järkevä, ihana. Ei oo mitään risuja annettavana!

    VastaaPoista
  6. Musta ois kiva lukasta sulta, tavalliselta ihmiseltä joku ruokapäiväkirja esimerkiksi! Ja sitten toinen, omat summa summarumit vuoden tullessa täyteen, millainen vuosi on ollut, haastavimmat ja palkitsevimmat hetket, silleen vähän yksityiskohtasemmin :) Tosi hienosti oot jo saavuttanut tähän mennessä, keep on going!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille tämänastisille ehdotuksille, heti alkoivat aivosolut suunnitella ideoita ja ajatuksia. :)

    Ammi, lasketaan toki lukijaksi!

    VastaaPoista
  8. Ruokapäiväkirja vaikka viikon ajalta. =)

    VastaaPoista
  9. Ruokapäiväkirjaa olis kiva nähdä, edes esimerkkipäivän osalta ;) Oon seuraillu siun blogia jo vähän aikaa ja nyt piti ihan kirjautua lukijaksi et pääs kommentoimaan ja osallistumaan arvontaan.

    VastaaPoista
  10. Hep! En olekaan tänne ennemmin kommentoinut, irkin puolelta ollaan enemmänkin tuttuja. Kuten edellisetkin, niin mainitsen tuon ruokapäiväkirjan kivaksi postausehdotukseksi. Ja kuvat on aina kivoja! (:

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Brego, kun muistutit! En ymmärrä, miten minulta on mennyt ohi tämä arvontapostauksesi! :O

    Minusta on ihaninta, kun jatkat blogiasi samaan malliin. Kiva olisi kyllä kuulla hieman ruokavaliostasi, kuten moni onkin yllä jo ehdottanut. Mutta älä ota paineita. Kirjoita mikä tuntuu hyvältä :)

    VastaaPoista
  12. Tottakai tahdon osallistua arvontaan ja nyt varmaan voitankin, kun kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen (ehkä) saan lopulta kommentin näkyviin. ;)

    Olisi mielenkiintoista kuulla vielä tarkemmin ruokavaliostasi, siis edes pääpiirteittäin. Tai sitten päiväkirjamaisesti, kuten muut ovat aiemmin ehdottaneet. Tykkään blogistasi kovasti, ja erityisesti juoksujutut ovat suosikkejani. Toivoisin (ehkä) että kahvakuulainnostuksesi tarttuisi minuunkin. Tosin ensin tarvitsisin sen kuulan. :P

    VastaaPoista
  13. Mä kans oon Kanelin kanssa samoilla linjoilla, eli jatka samaan malliin, niitä mikä sulle on ominta kirjoittaa. Sulla on jotenkin niin kotoisa tyyli kirjoittaa, että mä lukisin vaikka olisit kopsannut sanakirjaa. :D Keep up the good work!

    VastaaPoista
  14. Minäkin lukisin mielellään herkutteluvinkkejä, eli mitä silloin kun armottomasti tekee mieli roskaruokaa tai karkkia tms.
    Arvonnassa kiinnostaa enemmän tuo juoksukirja, mutta mikä jottein kahvakuulailukin. Pitäisi varmaan vaan kokeilla sitä joskus.

    VastaaPoista
  15. Naisen juoksukirja on minulla ollut hankintalistalla. On vain jäänyt vielä hankkimatta, joten se on ykkösvaihtoehto jos onni osuu kohdalle. Minustakin olisi kiva kuulla lisää ruokavaliostasi ja juuri noiden mielitekojen välttelystä.

    VastaaPoista
  16. Ooh, vielä ehdin! Niin ja paljon onnea 1-vuotiaalle, tulkoon vuosia monia lisää :) Sitten siihen itse arvontakysymykseen... Tykkään eniten pohdinnoista, niistä saa sitä ahaa-elämystä itsellekin :) Ja Cecilia heitti hyvän idean: vuosikooste hieman tarkempaan syyniin!

    VastaaPoista