sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Juoksujuttua

Tänään oli vuorossa juoksuohjelman ensimmäinen pitkä lenkki, 70 minuuttia, josta 60 minuuttia juoksua ja 10 kävelyä. Pidin vauhdin rauhallisena, n. 7:30min/km ja nautin auringonpaisteesta ja kylmästä tuulesta.  Lenkin pituudeksi tuli yhteensä 9,2 kilometriä, josta 1 kilometri kävellen. Oli ihanaa katsella leskenlehtimerta ojanpientareella ja pelloilla pyöriviä lintuja. Pidemmällekin olisin varmaan jaksanut, mutta pysytään nyt tässä ohjelman mukaisessa.

Ennen lenkkiä satuin löytämään Juoksija-lehden nettisivuilta apuvälineen harjoitusvauhtien arviointiin. Syötin sinne vauhdin, jolla sen edellisen (ja ainoan) kympin lenkin tein, 7:00min/km. Tulos oli todella yllättävä. Tuon mukaan olen juossut liian lujaa. Vaikka yleensä katsonkin sykkeitä, niin juoksuvauhdin kehittymisen seuraaminen on ehkä vienyt voiton. Palvelun ohjevauhdit minulle ovat seuraavat:

*kevyt/palauttava lenkki: 7.38-8.33min/km
*reipas: 7.29-7.52min/km
*kova: 7.07-7.29min/km
*3-5 min vedot: 5.10-5.44min/km

Olen siis juossut suurimman osan lenkeistäni "kovavauhtisina". Mielenkiintoista. Lisäksi lueskelin hieman tarkemmin puolimaratonohjelman ohjeita, joissa todetaan, että ohjelman voi kaikessa rauhassa aloittaa vauhdilla 7.30-8.30min/km-vauhdilla. Taidan siis kokeilla, mitä tapahtuu, jos lasken juoksuvauhtiani hieman. Eihän siitä ainakaan mitään vahinkoa seuraa, tässähän on koko loppuelämä aikaa kerätä kilometrejä ja nopeusennätyksiä. :)

7 kommenttia:

  1. Aika hyvä huomio tuo harjoitusvauhti. Itsekin olen nyt huomannut, että kehittävämpää on juosta lenkkejä eri vauhdeilla verrattuna aiempaan, jolloin jolkotin kaikki juoksut tuossa reippaan ja kovan välillä olevalla vauhdilla. Varsinainen juoksunopeuskin tuntuu kehittyvän paremmin, saati sitten peruskunto. Tää menee taas kategoriaan "kyllähän mä sen tiesin, mutta nyt vasta tajusin". ;) Mukavia juoksukilometrejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin totesin nyt, että vauhtien vaihtelu on ollut "reipasta" tai "kovempaa" - hitaammin ei tule juostua. Kunpa sitä vain muistaisi juosta raaaa-uuuu-haaasss-sssaaaa. Olen vain niin hosu :P

      Poista
    2. Haha! Ihana tuo Akun "kyllhän mä sen tiesin, mutta nyt vasta tajusin" - niin totta! Mua on kans juoksukoulussa yllättänyt se hitaammin, hitaammin hokeminen... Välillä tekisi mieli opettajalle sanoa, että tajuutsä kohta me ei enää liikuta ollenkaan! Mutta niin se vaan vannoo, että näin sitä tulosta tulee... No nähtäväksi jää! :) Ihania juoksuja Brego!

      Poista
  2. Onkohan me yritetty vähän peppu edellä puuhun? :) Kun tuntuu, että vähän jokainen on juossut liian lujaa. Minulla ainakin on nyt hurja muutos tullut juoksuvauhteihin, hitaasti pitää hölkytellä ja tuntuu välillä, ettei se edes enää ole juoksua eikä mitään :) Mutta luotetaan sen antavan tulosta.

    Mukavaa viikon jatkoa ja ihania juoksulenkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ihan yleistä, ainahan sitä haluaa nopeita tuloksia. :D Sitten tajuaa, että hitaasti etenemällä tulee parhaat tulokset.

      Poista