Se tunne, kun jalat vain kulkevat ja tuntuu, että voisi juosta mihin tahansa. Alkulenkistä yritin juosta hitaasti, ja se on todella vaikeaa. Tuntuu, että yritän jarruttaa vauhtia koko kropalla, kun jalat muuten menisivät lujempaa. Juoksinkin tänään sitten 50 minuuttia niin, että ensin kilometri rauhassa, sitten kilometri lujempaa jne. Hitaat kilometrit sellaista 7:30-7:40min/km, nopeat 6.30-7.00min/km. Hyvä lenkki, fiilis iloinen. Ja vaikka paino ei ole vieläkään palannut kauniin pieniin lukemiin, lenkillä ajattelin, että mitä väliä sillä on. Niin kuin olen sanonut, minä olen tehnyt hienon matkan. Enkä ole vielä maalissa. Kuitenkin on paljon hienompaa, että jaksan juosta pitkiä lenkkejä kuin se, että onko painoni 90,x vai 91,x kg. Hienoa on se, että lenkillä jalat kulkevat ja saan juosta hymy huulilla, hymyillä onnellisena ihan vain omien onnistumisieni vuoksi!
Eilen en päässyt kahvakuulaan, eräs projekti venyi ensin niin, että en olisi pyörällä enää ehtinyt ja sitten vielä niin, että autollakaan ehtimisestä tuli mahdotonta. Päätin sitten pitää kokonaan vapaapäivän. Huomenna jos tekisin pitkän pyörälenkin. Lauantaina tai sunnuntaina pitkä juoksulenkki, ja toiselle päivälle ehkä lisää pyöräilyä?
Se on mahtitunne, ihana, sellainen jonka soisi jokaisen kokevan! :)
VastaaPoistaEnemmän olemme matkalla kuin perillä, joten nautitaan tästä, näistä kaikista.