sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kympin tyttö!

Vuoden alussa aloitin juoksuohjelman, jonka tavoitteena oli 10 kilometrin lenkki. Pari kertaa sairastumisen tai kiireiden takia jouduin uusimaan joitakin viikkoja, mutta tänään oli viimein aika juosta tuo viimeinen lenkki. 60min kohtuuvauhtista juoksua. Esim. 10 kilometrin lenkki. 


Selvää oli, että minun vauhdillani ei tunnissa kymppiä pinkaista, enkä vaadittavaa vauhtia koko tuntia edes jaksaisi. Päätin siis, että lähden kiertämään yhtä noin 10 kilometrin lenkkiä ja juoksen tunnin. Sen jälkeen saisin kävellä, jos siltä tuntuisi.


No ei tuntunut. En edes huomannut missä vaiheessa olin juossut tunnin. Jalat kulkivat kevyesti, vauhti vaihteli 6.48-7.40min/km välillä keskimääräisesti ollen 7.22min/km. Tuo kaikista hitain kilometri kulki suurimmaksi osaksi pitkää ja kuraista ylämäkeä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ajassa 1.12,25 sain pysäyttää sykemittarini sen näyttäessä juostuksi matkaksi 10,0km. Aivan huikea fiilis! Lenkin aikana ehdin miettiä ja muistella lenkkejäni viime kesästä tähän päivään. Ne ensimmäiset lenkit, kun kaksi minuuttia oli pitkä aika. Kun juoksin ensimmäistä kertaa kilometrin. Ja nyt, kun en edes huomaa juosseeni tuntia? I H A N A A.

Vaan mitäs nyt sitten? 12 viikon ohjelma on takana ja Varalan puolimaratoni odottaa vasta syyskuussa. Olen ajatellut, että huhtikuun ajan juoksen ihan oman fiiliksen mukaan ja toukokuun alussa aloitan puolimaraton-ohjelman. Huhtikuu on vielä kovin kiireinen, joten senkin kannalta on parempi hetken aikaa juosta ihan oman mielen mukaan sen verran kuin ehtii.

11 kommenttia:

  1. Kunnioitettava suoritus, vau :)!

    VastaaPoista
  2. Hienosti juostu! Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno suoritus! Nämä ovat ihan ehdottomasti suosikkipostauksiani kaikista, kun joku ylittää itsensä. Odotan innolla syksyistä puolimaratonia Varalassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa!
      Ilo lukea liikuntaonnistumisista, wau!

      Poista
    2. Aku, mä odotan kans! Ilmoittautuminen on jo hoidettu.
      Hepa, näitä on ilo myös kirjoittaa :)

      Poista
  4. Onnea upeasta suorituksesta! Tuo on aivan mahtava fiilis. Olin itsekkin aivan äärettömän onnellinen ja ylpeä kun juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni 10 km. Ja toisella ja kolmannellakin kerralla! Hyviä juoksuja!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, Brego! <3 Onnea hienosta juoksusta! Saat olla syystäkin ylpeä.

    Jatkukoon juoksufiilis ja tuokoon se onnistumiseniloa ja hyvää mieltä edelleen!

    VastaaPoista