maanantai 5. maaliskuuta 2012

Latua!

Ensiksikin, kiitos kaikille edelliseen kirjoitukseen kommentoineille. Tiedostan itsekin olevani päivä-/iltaliikkuja, mutta parin viikon iltavuoroputken takia en aio olla juoksematta. Muutaman kerran joutuu siis kroppani tekemään töitä, vaikkei haluaisikaan. ;) Tietysti, olisi pelkkää plussaa, jos saisin aamulenkit toimimaan noin muutenkin.

Sitten itse asiaan! Aamulla oli melkein -20 astetta pakkasta ja koko työvuoron ajan väsyttiväsyttiväsytti. Sekunnin murto-osan ajattelin, että jaksankohan sittenkään hiihtää kauaakaan? Vaan onneksi työvuoron loppuessa ulkona paljastui ihana parin pakkasasteen ja auringonpaisteen yhdistelmä. Piristyin jo ennen kuin pääsin ladun varteen! Lopulta kiersin 1,8 kilometrin lenkkiä niin, että matkaa kertyi 6,5 kilometriä ja aikaa kului 40 minuuttia. Pientä noottia antaisin suksien voitelijalle ;) alkumatkalla pitovoide tökkitökkitökki, mutta ilmeisesti sen kuluessa pois luisto parani, mutta ei pitokaan hirveästi huonontunut.

Ensimmäisen kierroksen lykin perinteistä, mutta parilla seuraavalla kierroksella kokeilin muutaman pätkän luisteluhiihtoakin. Alkoi sekin sujua, kun hetken muisteli kuinka käsiä ja jalkoja kuuluisi liikuttaa. ;) Oli ihanaa hiihtää auringon paistaessa, omaan tahtiin. Välillä hitaammin ja välillä nopeammin. Syke nousi ylös, kuten osasin odottaakin. Tätä lisää!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit suksille! :) Jospa aurinkoiset päivät vauhdittaisivat hiihtolenkkejäsi ja ensi kerralla olisi myös parempi luisto suksissa :)

    Aurinkoista mieltä viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt löytyikin luistoa vähän liikaakin. :D

      Poista