sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Apua aamulenkkeihin

Kaipaisin vinkkejä siihen, kuinka saatte aamulenkit onnistumaan? Olen useamman kerran yrittänyt käydä aamulla juoksemassa, mutta aina se tuntuu niin vaikealta ja kankealta. Viimeksi epäonnistuin aivan täydellisesti, ja juokseminen tuntui kuin vetäisin perässäni kahta puupölkkyä, joita yleensä jaloiksi kutsutaan. Oma moka, aamupala oli kovin vaatimaton, eikä jaloille riittänyt energiaa. Olisiko tähän jotain vinkkejä, millainen aamupala ennen lenkkiä kannattaa syödä, ja minkä verran ennen lenkkiä? Haluaisin kovasti jatkaa juoksuohjelman parissa, mutta pari seuraavaa viikkoa menee iltavuorossa, eikä iltakymmenen jälkeen enää jaksa juoksemaan lähteä. Ainoa vaihtoehto on siis juosta aamuisin.

Iltavuorot häiritsevät myös toista innostusta, hiihtoa. Huomenna viimein aamuvuoron jälkeen pääsen testaamaan suksivoiteluni onnistumista. Sukset on jo pakattu autoon, aamulla täytyy vain muistaa ottaa oikeanlaiset vaatteet mukaan.

5 kommenttia:

  1. Kaikille ei sovi kaikki ajat liikkumiseen. Itse olen sellainen aamupäiväliikkuja. Että mielellään olisin ollut jo jonkin aikaa hereillä ja että aamupuuro on jo vähän laskeutunut. Ei ennen aamiaista, eikä illalla. Siitä vaan ei tule mitään.

    VastaaPoista
  2. En tiedä, kuinka paljon sinulla on aikaa aamulla, mutta jos sitä on riittävästi, niin söisin ihan reilun ja monipuolisen aamiaisen ja lähtisin lenkille vasta pari tuntia sen jälkeen. Tuohan on aika yksilöllistä, kuinka pian ruoan jälkeen voi lähteä juoksemaan, mutta pari tuntia nyt ainakin pitäisi riittää. Tuo parin tunnin aikana ehtii kroppakin herätä, kun kaikille ei tosiaan aamuliikunta sovi. Jos aamulla ei ole aikaa, niin kannattaa kiinnittää huomiota myös illan syömisiin. Kun energiavarastot ovat suht täynnä nukkumaan mennessä, niin niistä riittää myös aamulle. Toivottavasti saat aamulenkkisi kulkemaan! :)

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä joannan kanssa, joillekin ei vain yksinkertaisesti sovi jotkut ajat liikumisen, silel ei vaan mitään voi, kun kroppa ei halua toimia tiettyyn aikaan päivästä.
    Itse jos käyn aamulla lenkillä, niin vetäisen aamupuuron alle, saa hiilareita siihen juoksuun mukavasti :). Ja sekin kuinka kauan tarvitsee ruoalle laskeutumisaikaa on tosi yksilöllistä, itse taidan olla sieltä tosi ääripäästä. Tarvitsen siis tosi pitkä ajan ennen kun voin kuvitellakaan lähteväni esim. juoksemaan.(n. 2-2,5h syömisestä)

    VastaaPoista
  4. Olen todennut että helpointa on jättää aamulenkit väliin ;)

    Toisinaan (viikonloppuisin) kyllä käyn aikaisinkin (klo: 7:00 ->) aamulla lenkillä, mutta silloin minun on pitänyt olla jo hereillä pari kolme tuntia.

    VastaaPoista
  5. Tuo on varmasti niin yksilöllistä, että mihin aikaan elimistölle/kropalle sopii liikkuminen parhaiten. Minulle tuntuu sopivan aamuliikkumiset melkein iltaa paremmin. Ja jos varhain olen liikkeellä, syön vasta sen jälkeen runsaan aamiaisen. En tiedä, onko huono juttu, mutta toistaiseksi toiminut minulla.

    On varmasti merkitystä myös sillä, onko aamu- vai iltaihminen muutoinkin. Ehkäpä :)

    Jospa aamulenkit alkaisivat sujumaan!

    VastaaPoista