lauantai 28. tammikuuta 2012

Muutoksia

Vain muutos on pysyvää. Aloitin työt tällä viikolla opiskelujen ohelle. Vuorotyön. Osa-aikaisesti. Se tuo lisää haastetta painonpudotukseen. Mitä syödä, että jaksaa töissä. Mitä ottaa töihin evääksi? Kuinka muistaa, että vaikka töiden jälkeen väsymys on hirmuinen, ei se tarkoita sitä, että pitäisi mussuttaa herkkuja. Vaikka niin aikaisemmassa elämässä tehtiinkin. Jos ei oikeasti ole nälkä, niin ei syödä. Ja jos on nälkä, niin ei syödä herkkuja. Herkut kun eivät poista nälkää tai väsymystä.

Paino perjantaina oli 95.4kg, mutta jätän sen huomiotta, sillä on tietty aika kuukaudesta ja tietynlaista turvotusta havaittavissa. Olen myös huomannut, että minulla paino tippuu kaksi viikkoa kuukaudessa. Viikko ennen kuukautisia painon putoaminen pysähtyy, sitten ilmaantuu turvotusta ja menkkojen aikana paino ei missään nimessä tipahda ollenkaan. Menkkojen päätyttyä parin viikon ajan tippuu, ja sitten taas sama alusta. Kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita itsestään oppiikin, kun pitempään seurailee painoansa.

3 kommenttia:

  1. Onnea uudesta työstä!! Vaikka se varmasti hieman vaikeuttaa tätä laihdutusprokkista. Etköhän sä opi tasapainoilemaan niiden välissä!! Isot tsempit!! :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä haastaviin tilanteisiin töissä ja varsinkin töiden jälkeen kotona! Se vaatii sisua ja suunnitelmallisuutta, ja toisinaan sen pienemmän pahan valitsemista herkkunälkään :)

    Hieno asenne sinulla, ei kannatakaan stressata painonvaihteluista, kun tietää elimistönsä reagoinnin kuunkiertoon! Kohta taas täräyttelet miinuksia :)

    Hyvää mieltä viikkoosi ja jaksamisia opiskelun ja työn yhteensovittamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suunnitelmallisuutta todellakin! Ihan eri lailla tarvitsee miettiä päivän syömiset, että jaksaa töissä ja kotona. Oppia ikä kaikki. :)

      Poista