perjantai 13. tammikuuta 2012

Kuulaa ja kivaa.

Noudin tänään uuden rakkaani postista. Se saapui jo eilen, ja tuskaisen yön jälkeen pääsin sitä hakemaan. Postin työntekijä ihmetteli painavaa pakettia, ja luettuaan lähettäjän nimen, kyseli kovin innokkaasti kuinka painava kuula sisältä paljastuukaan. Täytyy sanoa, että kylläpä tuo 12kg näyttää mahdottoman hienolta ja komealta pienempien serkkujensa rinnalla.

Äsken tein heti ensimmäisen treenin kuulan kanssa. Etuheilautuksia, rinnallevetoja, punnerruksia ja työntöjä. Pikkuisimmalla kuulalla uskalsin kokeilla vähän tempaustakin taas. Kivasti kulki taas, ja osa jutuista näytti peilistäkin katsottuna ihan hyvältä. Osa taas ei. Treeniä, treeniä. Huomasin myös hassun tapani kommentoida ääneen tekemisiäni, välillä onnistuessani saatan myös näyttää toisella kädellä peukkua peilikuvalleni. Mutta ei kai siinä, pääasia, että palaute menee perille. :P

Aijuu. Vaaka. 95,9kg. :) -0,5kg viime perjantaista, huippua! Ja kun tosiaan se -10kg tuli tällä viikolla täyteen, niin ai että kun likkaa hymyilyttää. :)

7 kommenttia:

  1. Mulla on tuo samanlainen, 12 kiloinen kuula :). Nyt olisi vielä hommattava se 8 kg kisamallisena, silloin syksyllä kuulaa ostaessani ajattelin pääseväni treenaamaan sillä 12 kiloisella mutta se pienempi on nyt kuitenkin se millä enemmän tulee tehtyä (käsivaivojen takia oli sen verran taukoa kahvakuulan nostamisessa että aika lailla varovasti täytyy taas aloitella).

    Niin ja onnea ekasta kympistä :).

    VastaaPoista
  2. Positiivista palautetta on aina tervellistä saada riittävän usein. Jos ei muualta, niin sitten itseltään ;)

    Hyvin sä kyllä vedät! :)

    VastaaPoista
  3. Positiivinen palaute itseltä tarkoittaa tervettä itsetuntoa! Hienosti menee :)

    VastaaPoista
  4. Mari, kiitos :) Mä pohdin kauan minkä painoisen ostan, nuo ovat sen verran arvokkaita kuitenkin, että opiskelijabudjetilla ei ihan heti koko sarjaa kerätä. Tuo 12kg tuntui sitten sopivimmalta. 8kg olisi ollut ihanan värinen ;)

    Aku, niinpä! Ja kun yksin treenaa, ainoa vaihtoehto on kommentoida ihan itse tekemisisään. :P

    Kaisu, näinhän se taitaa olla. :)

    VastaaPoista
  5. On siinä komea kuula :)

    Suuronnittelut kympistä, tosi upea saavutus!

    VastaaPoista
  6. Vau, mikä kuula! Komea rakas, todellakin :)

    Jatkukoon hyvä mielesi ja edesauttakoon se onnistuneita treenejäsi!

    VastaaPoista
  7. FaerieS, kiitos. :)
    Kaneli, tsemppiä sinullekin :)

    VastaaPoista