keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Mahtava fiilis

Tänään ehdin pitkästä aikaa ajoissa kahvakuulatunnille. Autosta ei ollut akku tyhjänä, eikä rengaskaan räjähtänyt. Sain kaikessa rauhassa vaihtaa vaatteet, hakea jumppa-alustan, valita paikkani ja jopa odotella hetken. Otin tunnille mukaan eilen ostamani uuden 10kg kuulan ja hain varastosta sille kaveriksi 8kg kuulan.

Ai että, kun oli I H A N A A. 10kg:n kuulalla jaksoin sarjat paljon paremmin kuin viimeksi 12kg:n kuulalla. Yhden käden liikkeitä tein vuorotellen molemmilla, osa 10kg ja osa 8kg kuulilla. Vasta aivan viimeisellä minuutilla alkoi reisissä heilautuksia tehdessä tuntua, että saako jalkoja enää suoraksi. :D Fiilis oli ihan huippu, syke nousi ja hiki lensi, mutta ihan mahtava olo. Sanoinko jo, että oli ihan huippua? Kyllä se vain näköjään vaikuttaa paljon, että ei tarvitse juosta tunnille hiki hatussa ja huolissaan ehtimisestä. Vaikka ennen tuntia hieman huolehdinkin, että kuin kamalaa tästä tulee, kun menkat alkoivat päivällä, mutta eihän menkkoja enää muistanutkaan kun vauhtiin pääsi!

Niin tosiaan, muistinko mainita, että oli ihan mahtavaa?

2 kommenttia:

  1. Hei, oliks sulla kivaa kahvakuulassa ;)
    Oikeesti, hienoa et löytää sen liikunan ilon :)

    VastaaPoista
  2. Joo, oli kivaa! Mä en varmaan sanonut sitä vielä kertaakaan! :D

    Oli kyllä ihanaa saada nauttia tuosta oikein kunnolla, pari viime kertaa on tosiaan mennyt jotenkin ärsyttävästi - on tiennyt tykkäävänsä lajista ja touhuamisesta, mutta oheistoiminnat (kuten puhkeavat autonrenkaat) ovat häirinneet keskittymistä niin, ettei ole voinut vain nauttia.

    VastaaPoista