perjantai 5. elokuuta 2011

Terveisiä hikipisaroiden valtamerestä!

Päivällä töissä istuessa ajattelin, että ei taida tämän päivän lenkistä tulla mitään, kun vettä satoi jatkuvasti. Milloin vähemmän, milloin enemmän. Mutta jatkuvasti, koko ajan. Kun pääsin töistä kotiin, olo oli nuutunut ja väsynyt, mutta sadetta ei näkynyt. Jostain kumman syystä en vaivautunut syömään kunnon ruokaa vaan vetäisin palan kakkua. Hetken päästä jaksoinkin sitten nähdä vaivaa Ihan Oikean ruoan eteen. Ruoan jälkeenkin väsytti, mutta tunnin sängyssä loikoilun (kirjan lukemisen) jälkeen päätin lähteä kävelemään.

Käveleminen ei ole yhtään minun lajini. Se on hidasta ja tylsää. Tiedän sen olevan aika tarpeellista kunnon kohottamista ajatellen, mutta se on silti tylsää, enkä todellakaan jaksa kävellä tuntia pidempään. Jos lenkille saisi juttukaverin, niin matka taittuisi aivan huomaamatta, mutta yksin kävellessä ei.. Viiden kilometrin lenkki kuitenkin tuli tehtyä, jotenkin itseä ärsyttää, että MIKSI en kävele pidemmälle. Jaksaisin kyllä, mutta käveleminen kyllästyttää niin paljon, etten vain halua.

Kahvakuulakin on nyt testattu! 20 minuutin treeni sai hien pintaan. Kuinka se voikaan olla niin rankkaa? Tein Kahvakuulalla kuntoon-kirjasta aloittelijan ohjelman 1, ja havaitsin sitten, että neljästä liikkeestä 3 oli luokiteltu lämmittelyliikkeiden osioon. :D Tämä aiheutti lievää hilpeyttä, mutta mikäs siinä. Etuheilautuksia tehdessä huomasin, että unohdan hengittää. Ja yritän tehdä liikkeen liian nopeasti, jolloin se menee sitten "väärin". Minuutin sarjan sijaan keskityinkin tekemään liikettä oikeaoppisesti. :)

Ajattelin, jos nyt yrittäisin siis treenata 2-3 kertaa viikossa. Jos vuorottelisin tuon kirjan ohjelmien "aloittelijan kahvakuulaohjelma 1 & 2" välillä, ja jonkun ajan kuluttua sitten vaihtaisin kuntoilijan ohjelmiin. Jos esim. kuukauden tekisin näitä aloittelijan ohjelmia ja vaihtaisin sitten. Täytyy lueskella netistä lisää aiheesta ja katsoa youtubesta liikevideoita. Niistä ymmärtää liikkeet paljon paremmin kuin kirjan kuvia katselemalla. :)

2 kommenttia:

  1. Talvella käveleminen on ihan ok, kun sillon ei voi kulkea pyörällä (ei, en ole enkä usko että tahtoisinkaan olla niin pro, että hankkisin nastoja pyörään). Mutta jestas, että kesällä on tylsä kävellä! Kaikki muut baanaa ohi ja itse vaan köpöttää ajatellen, että pyörällä pääsee a) nopeammin ja b) saa pienen ilmavirran itseensä, jolloin ei ole niin kuuma! Juoksu kun ei tunnu mun lajilta, ehkä siitä syystä, että kunto ei kestä ;) Mua houkuttais koittaa kahvakuulaa kans, ehkä uskaltaudun joskus salilla sitä nostelemaan ... vai maksaako ne miten paljon? Jos sitä hankkis oman ja yrittäis (niivissiin!) kotona tehdä...

    VastaaPoista
  2. tata: Ei noi paljoa maksa, toi mun 6kg kuula oli pikkuisen päälle 10 euroa, en tarkkaan muista. Kannattaa kokeilla, mä olen jo kolmen testailukerran perusteella aivan koukussa! Tykkäsin kyllä kun ensimmäisillä kerroilla oli ohjaaja kertomassa kuinka tehdään, oppi tekniikan helposti :)

    VastaaPoista