sunnuntai 7. elokuuta 2011

Iso jytky!

Juoksukoulun ohjelmassa tälle päivälle oli Mittaa viiden kilometrin matka ja juokse se. Matka oli mitattu jo etukäteen, auton matkamittarin ja googlemapsin (erittäin hyödyllinen muuten lenkkien pituuden mittaamiseen!) avulla. Ajatuksena oli, että juoksen 30 minuuttia ja siitä sitten eteenpäin sen verran mitä jaksaa ja lopetan sitten, kun ei enää jaksa.

Lopputulosta ei usko kukaan. Vähiten minä itse. Ja jotenkin silti tiesin, että saattaisin tähän pystyä. Ja pystyin. Hammasta purren. Luovuttamatta. Minä juoksin koko viiden kilometrin matkan!!! Puoli tuntia tuli täyteen hieman ennen neljää kilometriä ja ajattelin ensin juosta 4km kohdalle, sitten 4,5km kohdalle. Viimeinen 500 metriä tultiin kyllä sähkötolpan väli kerrallaan (tosin kielsin itseäni laskemasta niitä etten vain tietäisi jäljellä olevaa matkaa). Loppuajaksi tuli 38.12,6. Ette usko kuinka ylpeä olenkaan itsestäni!

Tänään olet saavuttanut tavoitteesi.

13 kommenttia:

  1. Wau, wau, Waude! Paljon onnea! Tuo on niitä hienoimpia hetkiä ikinä! Hetkiä, joihin ei pienissä ajatuksissaankaan ensin usko, ennen kuin se on totta! Voin melkein tuntea sun fiiliksen!

    VastaaPoista
  2. Todella hieno jytky, onnittelut saavutuksesta!!

    VastaaPoista
  3. Onnea!!
    Tiedän tuon tunteen.. ;) mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. KIITOS teille kaikille :) Fiilis "perille päästyä" oli aivan uskomaton! Ensin piti hetki keskittyä hengittämään, mutta sitten kun tajusi mitä tuli tehtyä ei hymy meinannut enää mahtua naamalle!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa upeaa, aivan mielettömän hienoa :):):)

    VastaaPoista
  6. ihan mahtava suoristus, onnea! c: ja mahtava idea tuo google maps, kun aina oon tuskaillut, että harmi, kun ei saa mitattua lenkkimatkoja mitenkään. mutta ens kerrallapa vaan käytän google mapsiä :-D kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Ihan mieletön ja aivan ihanaa!!!! :DD Saat olla syystäkin ylpeä. Onnea mahdottomasti Brego :)

    Muistan tuon tunteen ja koen sitä edelleen ylittäessäni itseni. Jatkakaamme siis liikkumista ja kokekaamme edelleen onnistumisia tällä matkalla!

    Onnellista ja kevyttä oloa viikkoosi!

    Kiittäen tsemppaamisestasi,
    Kaneli

    VastaaPoista
  8. toppahapa: kiitos :)

    rinkeli: kiitos! Tuo google maps on kyllä tosi kiva, oon ainakin itse tykännyt leikkiä sillä. :)

    Kaneli: kiitos itsellesi :)

    VastaaPoista
  9. Vitsit, vähänkö hienoa! Tolppien väliä lasketaan täälläkin, kun juostaan, tosin aloitan sen heti alkuun jo, mutta tsemppaa silti jatkamaan vielä yhden, vielä yhden, kyllä mä nyt tonne risteykseen jaksan juosta ;)

    VastaaPoista