maanantai 18. heinäkuuta 2011

Jaksaa, jaksaa ja jaksaaaaa!

Hohhoh, olipas jotenkin paljon jännittävämpää juosta 15 minuuttia kuin 2 x 7. Hetken lähtiessä mietin jaksanko. Tanner tömisten ja puuskuttaen kuin sarvikuono hölkkäsin menemään. Ja jaksoin! Viimeiset puoli minuuttia oli aika tuskaa. Ja kaikenlisäksi havaitsin juosseeni aika lujaa. Rauhallisemmalla tahdilla olisi varmaan tuntunut helpommalta?

Juoksuohjelmassa lukee huomisen kohdalla "vapaa, jaksat juosta jo 2,5km" googlemapsin avulla katsoin, että oma juoksupätkäni oli "vain" 2 kilometriä (mä juoksin 2 kilometriä, jes!), ilmeisesti juoksukoulussa oletetaan, että juostaisiin pikkuisen lujempaa? No, minä etenen ihan omalla tahdillani. Jos sitten kun jaksan juosta sen 5 kilometriä, niin voisin alkaa leikitellä vauhdinjaon kanssa, intervalleja tms. Missä vaiheessa te muut olette alkaneet "harjoitella" juoksunopeutta, ja millä tyylillä?

Löysin tänään uudestaan myös vanhan ystäväni Heiaheian, osa teistä onkin jo siellä entuudestaan kavereitani, mutta jos haluaa lisätä, niin löydyn nimellä Rannae. :)

p.s. Lauantain tarkistuspunnituksen tulos oli 102,5kg, eli plussaa 1,0kg. Jospa tänä perjantaina mentäisiin taas alaspäin?

Lisään tänne myös nuo kiinnostus-napit, saa painella luettuaan. :)

4 kommenttia:

  1. Lisäsin sut kaveriksi, olen se K:lla alkava :)

    VastaaPoista
  2. Mä liityin HeiaHeiaan eilen, täytyykin lisäillä kun siellä seuraavaksi käyn :)

    VastaaPoista
  3. "Tanner tömisten ja puuskuttaen kuin sarvikuono hölkkäsin menemään." Tällaiset suloiset itseironian siemenet saa mut välittömästi koukkuun ;) Jään seuraamaan tantereesi töminää :D

    VastaaPoista
  4. Tata: lisäsin sinut kaveriksi :)
    Ninni: Lisää toki, heiaheia on tosi kiva juttu, tykkään siitä paljon!
    Toppahapa: Itseironiaa? Ei, kuvailin vain rehellisesti aiheuttamiani mannerlaattojen tärähdyksiä. :P Tervetuloa!

    VastaaPoista