maanantai 3. tammikuuta 2011

Highs and lows.

Hyviä ja huonoja uutisia. Paino on pudonnut kilon! Vaaka näytti aamulla 95kg, joten viikossa on pudonnut kilo aloituspainosta. Hyvä minä! Eilen kaupassa katselin lehtien kansia, jokainen lupaili antavansa vinkkejä laihduttamiseen, päätöksissä pysymiseen ja muuhun. Melkein sorruin ostamaan yhden tai kaksi, mutta selattuani totesin, että ei niissä mitään ihmeellistä ole. Samat vinkit kerrotaan vuoden välein, ja pääpiirteittäin vinkit ovat samat joka lehdessä. Oletteko te lukeneet jotain oikeasti hyvää lehteä, laihduttamisesta tai liikunnasta? KG-lehti on ainoa, josta joskus olen jotain hyödyllistä lukenut.

Sitten ne huonot uutiset. Loukkasin jalkani, juoksulenkillä ilmeisestikin. Nyt käveleminenkin sattuu. Toivottavasti ei olisi mikään rasitusmurtuma, vaan menisi äkkiä ohi. Tällä hetkellä ohjelmassa siis henkistä urheilua ja ruokavalioon keskittymistä. Yritän välttää turhaa kävelemistä. Onneksi avokki söi viimeiset joulusuklaat, niin minä saatoin keskittyä puputtamaan raejuustoa. ;) Oli kyllä hyvä ilta/aamupala, raejuustoa, mustikoita ja omenaviipaleita.

Good and bad news. I have lost weight! My scale told me that I've lost one kg, so at the moment I'm 95kg. Way to go! Yesterday I checked some magazinecovers, they all promised to help one to lose weight, to keep the New Year-resolutions etc. I almost bought one or two, but after glancing through I noticed that there's nothing new in them. The same tips are told every year and almost all of the magazines share the same. There's only one magazine I've found useful. Do you have any tips to good magazines?

Then the bad news. I've hurt my leg, probably while running. Now even walking hurts. :( I hope it isn't any kind of  fracture. So, now I'm not running or jogging, just mental sports and focusing on my diet. Luckily my bf ate all the Christmaschocolates and I'm able to concentrate on cottage cheese. One of the best breakfasts/evening snacks I've ever eaten: cottage cheese, blueberries and apples! 

4 kommenttia:

  1. Onnea painonputoamisesta ja paranemisia kintulle!

    Mä löysin vuosi sitten KG:n, ostin alkuun irtonumeron ja sitten otin semmosen tarjoustilauksen. Vaikka alkuun olinkin ihan innoissani ko. lehdestä, ei se kuitenkaan ollut mun juttu. Ehken sitten ole täydestä sydämestäni valmis kehoremppaan? Ja totta, tammikuu on kaikenmaailman lehtien luvattua "Näin lahdutat joulukinkut ja -suklaat pois helposti ja pysyvästi!"-otsikkoaikaa. Yleensä parin julkkiksen haastatteluilla ja samoilla vinkeillä varustettuina. Toinen tammikuun takuuvarmajuttu on horoskooppi.

    Millä tavalla loukkasit jalkas? Astuit huonosti, sillee siis että nilkka väänty? Ihan *naps* tuli kipu? Lähihoitaja nostaa päätään mussa :D

    VastaaPoista
  2. Mä mietin pitäisikö tilata KG tälle vuodelle, irtonumerot siinä on aika kalliita...

    Tuo jalkajuttu onkin vähän kummallinen, kun lenkin pystyin juosta ihan hyvin, enkä muista, että sen jälkeenkään olisi ollut kipeä. Seuraavana aamuna sitten sattui ja jatkuu vielä tänäänkin. Levossa paranee, mutta kun hetken matkaa kävelee niin koskee. Ja kipu on tuossa jalkapöydän ulkosyrjällä, en todellakaan tajua mihin siellä sattuu!

    VastaaPoista
  3. Hieroja mussa (olen siis lh ja puolessa välissä opiskeluja tuleva hieroja :) ) ei osaa veikata kuin lihasperäistä tai luista onkelmaa. Höh, oisin tahtonu antaa jotain neuvoja tilanteeseen, mut nyt en osaa. Oisit kehittäny jonkun helpomman vaivan, mihin oisin voinu kehottaa hierontaa hoidoks :D

    VastaaPoista
  4. Mä en osaa aina olla helppo tapaus :D kaveri veikkaili rasitusmurtumaa, toivottavasti ei olisi!

    VastaaPoista